Eiffel-tornista Espooseen - erään portin tarina

Eiffel-tornin rauta-aidasta napattu romanttinen kuvio.

Olipa kerran Pariisissa eräs Eiffel-torni, jonka näköalatasanteen kaidetta koristi kaunis rautakuvio. Sen näkivät rautaportista haaveilevat pihanrakentajat ja nappasivat mukaansa - kameran välityksellä.

Aidanrakennustyömaa kesällä 2013.

Näiden pihanrakentajien savotta oli espoolaisen taloyhtiön tontilla. Piha, jonka ympäriltä puuttui osa aitaa sekä kaunis portti. Aita valmistui viime kesänä ja porttia varten jätettiin sopivankokoinen aukko. Portinpylväiden lujuuslaskelmia siivittivät haaveet Eiffelin tyylisen rautaportin olemassaolosta. Portin pitäisi sopia harmaaseen vaakarimaiseen puuaitaan, mutta olla samalla jotain muuta kuin harmaasta vaakarimasta tehty portti. Yksityiskohdat olivat tärkeitä, joten niihin panostettiin. Alkoi vimmattu suunnittelu. Millimetripaperia ja hermoja kului. Kesäloma loppui ja samalla hiipui innostus portin hankkimiseen.

Kuka sanoo, että tässä pitäisi muka olla joku portti?

Niinpä kesä meni menojaan ja porttiaukosta kuljettiin tyytyväisenä edestakaisin pihalle ja suureen maailmaan. Ilman, että varsinaisen portin puuttuminen sen kummemmin huolestutti. Oltiinhan sitä tekemässä lähinnä esteettisistä syistä eikä siksi, että jotain pitäisi saada pysymään joko pihassa tai poissa sieltä.

Porttisuunnitelmia, ja totuus siitä, kuinka talvi, järki ja fysiikan lait niitä muuttivat.

Tuli talvi ja sen jälkeen uusi kesä. Porttihaaveet nostivat taas päätään ja edelliskesäiset suunnitelmat kaivettiin esiin. Ajan kuluessa oli käynyt ilmeiseksi, että niin hieno kuin sellainen takorautaportti Eiffel-kuvioineen olisikin, olisi siitä saattanut tulla sekä liian painava että kallis.

Uudenuutukainen portti pohjamaalattuna.

Eiffelistä on pitkä matka Espooseen, mutta eiköhän lopputulos ole kaiken ajan ja vaivan arvoinen:)

Joten tarvittiin hiukan lisää millimetripaperia, aika monta suunnitelman muutosta ja viilausta, mielikuvitusta ja sopeutumista, että alkuperäinen suunnitelma muuttui yksinkertaisemmaksi ja puusta toteutettavaksi.

Ja sitten koitti päivä, jolloin pihaan ilmestyi jälleen kasa puutavaraa ja moninaisia työkaluja. Alkoi sahaaminen ja hiominen, mittaaminen ja maalaaminen. Yksityiskohdat olivat edelleen tärkeitä ja niitä viilattiin. Viikon verran mies lähes asui illat pihalla sirkkelin ja suorakulman seurassa. Olisin voinut kuskata iltapalan pihalle työmaan keskelle, vähän niin kuin emännät ovat aiemmin vieneet ruokaa miehillensä pellolle.

Tuulihaka pitää portin auki ja kulmien ikkunaraudat tuovat tuulahduksen menneestä.

Lopputuloksena pihaan johtaa portti, joka ei muistuta tippaakaan alkuperäistä esikuvaansa Eiffelin kaiteessa, mutta joka voisi aivan hyvin johtaa vaikka kartanon pihalle:)