Onko haalarin ompelu järjellisen ihmisen hommaa?

Lapsen softshell-haalari - kerrankin joku vaate on käyttökauteensa nähden hyvissä ajoin valmiina. Ei kylläkään ollenkaan niin nopeasti ja kivuttomasti valmistuneena, kuin alunperin oli tarkoitus. Ompelupöydällä ja -jonossa oli aikalailla tavaraa, mutta koska lapsi oli kasvanut ulos ohuesta automatkahaalaristaan, ajattelin, että ompelenpa tuon tuosta nopeasti pois alta.

Virhearvio 1: Haalareita ei ommella "tuosta noin vaan". Ei, vaikka kyseessä olisi vuoriton malli. Jos vaatteessa on vino sauma ja vetoketju, jo ne yksistään riittävät tuomaan tarpeeksi sotkemismahdollisuuksia. Resorikaitalehuolittelusta puhumattakaan.

Mutta tästä kaikki alkoi: Eurokankaasta lähti mukavaan hintaan mukaan metri sadepisarakuvioista kangasta. Vetoketju piti metsästää toisaalta, koska EK:ssa ei ollut vaaleanpunaisia tarjolla. Samaten resorin perässä piti tehdä uusi kangaskauppareissu, kun omissa varastoissa ollut vaaleanpunainen ei ollutkaan oikean sävyistä. Kaavakokoelmassa ei tietenkään ollut noin 86-senttiselle ulkohaalarille minkäänmoista kaavaa, joten lähdin muokkaamaan Ottobren 4/2012 vinovetoketjullisesta ja hupullisesta jumpsuitista sopivaa. Lisäsin vaatteeseen koko matkalta leveyttä, pidensin selkää ja loivensin hihojen kaaria. Kasvunvaraa oli tarkoitus tehdä reilusti, joten hihoihin suunnittelin pitkät käännettävät resorit ja lahkeisiin reilusti pituutta.

Virhearvio 2: Mikäli valmista kaavaa ei ole, kaavan muokkaaminen tai pienentäminen/suurentaminen ei käy aivan käden käänteessä, vaikka sitä niin luulisikin.

Kun ensimäinen askel eli kaavat olivat valmiina, oli aika siirtyä leikkauspuuhiin. Yllättäen kuviointi, samaan suuntaan putoavat sadepisarat, aiheuttikin pientä haastetta kankaan riittävyyteen. Kaikki palat kun oli tietysti soviteltava kankaalle samaan suuntaan ja tässä tetriksessä kuluikin tunti jos toinenkin.

Kun lopulta pääsin ompelemaan, oli ensimmäisenä vuorossa huppu ja sen kiinnitys haalariin. Koska haalarissa ei ole vuoria, halusin siistiä hupun saumat jotenkin. Softshell-kangashan ei purkaudu, mutta silti pelkkä suoralla ompeleella ommeltu, näkyviin jäävä sauma tuntui jotenkin liian rujolta. Ompelin koko haalarin ilman saumuria, koska jostain luin vinkin, että suoraommel säilyttää kankaan vedenpitävyyden saumoissa saumuria paremmin.

No, kuten näkyy, niin lopputuloksena hupun saumanvarat on leikattu mahdollisimman kapeiksi eikä niitä ole vakaista aikomuksista huolimatta peitetty mitenkään. Koska se ei vaan onnistunut. Millä ihmeellä kaarevan hupun sauman päälle saa nätisti muka ommeltua jonkun kaitaleen? Jälkiviisaana tietysti voisi sanoa, että huppu olisi kannattanut vuorittaa, jolloin yllä olevilta ongelmilta olisi vältytty. Mutta kenelle tuollainen nyt yön pimeinä ompelutunteina tulisi mieleen..

Virhearvio 3: Jos joudut purkamaan näkyvällä paikalla olevia saumoja, huomioi, että purkamisesta jää kankaaseen jäljet. Eli hupussa oli kahden kaitalekokeilun jälkeen rumia neulanjälkiä piiitkä rivi..

Kun huppu oli kiinni haalarissa, oli aika käydä vetoketjuhalkion kimppuun. Vetoketjuhalkio ja hupun reuna on kantattu resorilla. Eurokankaasta löytynyt sopivansävyinen vaalenapunainen resori oli niin löperöä, että välillä oikein pahaa teki sen ompelu. Ei se kyllä paljon maksanutkaan (3e/m), mutta halpa hinta näkyi sitten ompelun tuskaisuutena. Ja taas kului tunteja..

Lopulta jouduin vielä purkamaan hupun reunan kanttauksen, koska huppua piti pienentää. Näin pääsin toki kätevästi eroon alkuperäisestä saumasta ja kankaaseen aiemmin aiheuttamistani ompelujäljistä, mutta kerran puretun kiemurtelevan resorikaitaleen ompelu ei ollut ollenkaan hauskaa.

Kaiken säätämisen, purkamisen, sovitusten, muutosten ja pähkäilyn jälkeen en edes uskalla laskea tuohon menneitä työtunteja. Enkä myöskään käydä Tori.fi:ssä katsomassa siistejen käytettyjen softshell-haalarien hintoja.. Kangas ja muut tarvikkeet kustansivat yhteensä noin 20 e, mutta muuta hintaa tuolle ei kannata laskea, jos haluaa pysyä selväjärkisenä ja hyvällä omallatunnolla ommella jotain jatkossakin:)

Olen kyllä kuullut sanonnan, että nykyään vaatteita eivät tee ne joilla ei ole varaa ostaa kaupan rytkyjä, vaan aivan toisin päin. Vaatteiden ompelu on sellaisten harrastus, joilla on siihen varaa. Ja tässä yhteydessä voi todeta, että kyse ei ole pelkästään kankaiden hinnoista.

Jossain vaiheessa kun työhön oli tuhraantunut useampia lapsen päiväuni- ja iltaunitunteja eikä valmista vaan tuntunut millään tulevan, olin valmis hautaamaan koko tekeleen kaapin perukoille ja marssimaan lähimpään haalarikauppaan. Vaan onneksi ei sisu antanut myöten lopettaa, koska muutenhan ne kaikki tunnit olisivat kulunet täysin hukkaan! Kun haalaria sitten ensimmäisen kerran kunnolla sovitettiin tulevalle käyttäjälle, taapersi hän innokkaana sisällä paikasta toiseen eikä vaatetta olisi saanut riisua ollenkaan. Siinä tuli ehkä paras palkinto, joten ehkä tämä ihan kelvollinen on kumminkin:)

Ruusuinen ristiäiskakku petal-tekniikalla

Kakkuhommia piiiitkästä aikaa! Siskon tyttö sai nimen pari viikkoa sitten ja sain kunnian leipoa kekkereihin kakun. Koska sankari itse ei osannut vielä esittää minkäänlaisia toiveita sen enempää kakun ulkonäöstä kuin sisällöstäkään, mentiin vanhempien toiveiden mukaan. Sisko ei ollut innostunut perinteisestä kermakakusta, hänen miehensä taas ei lämmennyt sokerimassahommille. Joten minkälainen kakusta sitten tuli?

Olettekos törmänneet pursotuksissa petal-tekniikkaan? Minulle tämä oli aivan tuntematonta maaperää, vaikka jokusia kakkuja on vuosien varrella tullut tehtyäkin. Hakusanalla "petal cake" saa näkyviin näytön täydeltä ihastuttavia luomuksia. Lopputulos näyttikin vallan mainiolta eikä tekeminenkään vaikuttanut miltään rakettitieteeltä, joten siskon ehdotuksesta koristelu tehtiin tällä tekniikalla.

Pohjana on tavallinen, kolmeen osaan leikattu viiden munan sokerikakkupohja. Kostutus on tehty laimennetulla ja sokeroidulla sitruunamehulla ja välissä on mansikkamoussea. Kakku on päällystetty sitruunaisella sokerikreemillä ja pursotukset tehty vispikerman ja sitruuna-limerahkan sekoituksella. Hempeän komeuden kruunaavat aidot miniruusut. Kirpeän sitruunainen ja makean mansikkainen makupari:)

Mansikkamoussen alkuperäinen ohje on täältä ja sokerikreemin perusohje täältä.

Liukuvärjätty mansikka-sitruunakakku

Kakkupohja:
5 munaa (lasiin)
Sokeria toiseen lasiin yhtä paljon kuin munia
Vehnäjauhoja ja perunajauhoja suhteessa 70/30 kolmanteen lasiin yhteensä yhtä paljon kuin munia
1 tl leivinjauhetta
(loraus sitruuna-aromia) Itsellä oli testikakun perusteella tarkoitus laittaa tätä, mutta unohdin sen varsinaisesta kakusta!

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Sekoita keskenän perunajauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos varovasti sekoittaen muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla noin 40 minuuttia, eli kunnes taikina irtoaa vuoan reunoista.

Tipauta kakkuvuoka ennen kakun kumoamista noin 20 cm korkeudelta pohja edellä leivinlaudalle. Ai miksikö? Tällä kikalla kakku ei paistamisen jälkeen lässähdä, sanoo keittiömyytinmurtaja. Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen kumoamista. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan.

Mansikkamousse:
3 dl      mansikkasosetta
1,5 dl   mansikkamehua
3 dl      vispikermaa
300 g   tuorejuustoa
1,5  dl  tomusokeria
1 sitruunan kuori raastettuna hienoksi raasteeksi
reilu rutistus sitruunan mehua
8 liivatelehteä
0,5-1 dl mansikkamehua kuumennettuna
Ripaus vaniljasokeria

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää toisessa kulhossa mansikkasoseeseen mansikkamehu. Yhdistä kolmannessa kulhossa tuorejuusto ja tomusokeri. Lisää tähän seokseen kermavaahto, mansikkaseos, raastettu sitruunankuori sekä sitruunan mehu.

Kuumenna mansikkamehu kuumaksi. Rutista liivatelehdistä liiat vedet pois ja sekoita ne kuuman mehun joukkoon niin että lehdet sulavat kokonaan. Anna liivaseoksen jäähtyä kunnolla.

Sekoita liivateseos ohuena nauhana mansikkaseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Anna seoksen seistä hetken ennen kakun täyttämistä, niin että se ehtii hiukan paksuuntua.

Sitten täytetään kakku: aseta tarjoiluastialle alin kakkupohjan kerros. Aseta irtopohjavuoan reunat pohjan ympärille tukemaan korkeutta kasvavaa kakkua. Kostuta pohja sitruunamehulla ja kaada noin puolet moussesta pohjan päälle. Mikäli musse tuntuu kovasti löysältä ja uhkaa valua kakkupohjan reunjen yli, kaada moussea pohjan päälle vähemmän ja laita kakku hetkeksi jääkaappiin hyytymään. Tämän jälkeen voit kaataa hyytyneen moussen päälle sitä vielä hiukan lisää.

Jatka samalla tyylillä seuraava kerros. Moussea on runsaasti, joten ohjeen mukaan sitä tulee paksu kerros kumpaankin väliin. Kakun päällimmäiseksi kerrokseksi jää ylin kakkupohja, joka myös kostutetaan. Laita täytetty kakku kiinteytymään jääkaappiin. Tämän täyttövaiheen voi vallan hyvin tehdä jo juhlia edeltävänä päivänä.

Sitruunainen sokerikreemi
125 g              margariinia
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl              vettä
loraus sitruuna-aromia

Pehmennä rasva sähkövatkaimella notkeaksi tai käytä huoneenlämpöistä margariinia. Sekoita tomusokeri margariinin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja sitruuna-aromi ja vatkaa vielä hetken aikaa.Valmis kreemi on vaaleaa ja kuohkeaa, hennon sitruunaista.

Levitä kreemi veitsellä kakun päälle ja reunoille. Kreemin tarkoitus on tasoittaa pinta ja pitää kosteus kakun sisällä, niin että pursotus kestää mahdollisimman hyvännäköisenä.

Liukuvärjätty neljän kerroksen pursotus petal-tekniikalla
4 dl vispikermaa
1 dl sitruuna-limerahkaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl sokeria
punaista elintarvikeväriä

Vatkaa kerma tukevaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon vatkaten sokerit ja rahka. Levitä kakun päälle kermaa tasaiseksi kerrokseksi. Ota sivuun 1/4 kermaa reunan valkoista pursotuskerrosta varten. Lisää loppuun kermaan pieni hippunen punaista elintarvikeväriä. Ota tämän jälkeen sivuun 1/3 värjätystä kermasta ja lisää loppuun kermaan hiukan lisää väriä. Tämän jälkeen ota sivuun puolet ja lisää vielä hiukan punaista väriä. Näin sinulla pitäisi olla valkoinen ja kolme erisävyistä vaaleanpunaista kerma-annosta.

Itselläni käytössä oli pastaväri, jossa aivan pienikin nokare sisältää runsaasti väriä. Aloita värjääminen maltilla, sillä väriä saa aina lisättyä, mutta ei poistettua!

Itse pursotus on helppoa, mutta melko hidasta touhua. Ohjevideolta saa nopeasti kiinni jutun juonesta, mutta yksinkertaisuudessaan kakun reunaan pursotetaan pyöreällä tyllalla kermapalleroita, jotka joko palettiveitsellä tai pikkulusikalla sitten vedetään toisesta reunastaan litteiksi. Ja litistetyn reunan päälle pursotetaan uudet pallerot, jotka taas lisitetään.

Hiukan nopeammaksi touhu muuttuu, jos sinulla on yhtä monta pursotinta ja pyöreää tyllaa kuin kakkuun tulee pursotuskerroksia, jolloin voit pursottaa aina yhden pystysuoran rivin palleroita ja vetää ne sitten tasaiseksi kerralla. Itselläni kuitenkin oli käytössä vain yksi tylla, joten tein kakun rivi kerrallaan ja pesin tyllan ja vaihdoin uuteen kertakäyttöpursotinpussiin jokaisen värikerroksen jälkeen. Pursotus aloitetaan alimmasta kerroksesta.

Viimeistele kakku oikeilla, kakun tyyliin ja värimaailmaan sopivilla ruusuilla/kukilla ja juhlien makoisin kakku on valmis tarjottavaksi:)

Tekevätkö housut 1-vuotiaan?

Hiphei ja hyvää tätä vuotta! Aika rientää vauhdilla ja tuntuu, ettei tänne muka millään kerkiä kirjoittelemaan, vaikka ompelukone suriseekin tasaiseen tahtiin. Tyttö täytti jouluna vuoden ja niin vauvan äiti on muuttunut taaperon äidiksi yhdessä hujauksessa. Sama vanheneminen jyllää tytön vauvakaveripiirissä, joten leikkuupöydällä on ollut vähän isompien lasten vaatteita.

Heitetäänpä eetteriin tällä kertaa sulkakuvioiset svetarihousut, jotka lähtivät lahjaksi eilen yksi vuotta täyttäneelle työkaverin pojalle.

Kaavana on Slim-Fit Leg uusimmasta (1/2017) Ottobresta. Taitavat olla ison pojan housut, koska koot alkoivat 98:sta ja pienensin nuo kokoon 86. Kangas on joskus kesällä Jyväskylän kangaskaupasta tilattu, kun osui silmiin muiden ostosten yhteydessä. Pojan äiti nimittäin tykkää kovasti sulka-aiheesta ja mustasta väristä. Koska poika ei vielä itse osaa haluta tai inhota mitään tietynlaisia vaatteita, voi niistä vallan hyvin tehdä äidin lempparikuosien ja värien mukaisia:)

Kädentaitomessuinspiraatiota ja bodykoukku

Ompeluverstaalta iltaa! Kone on surissut viime aikoina lähinnä iltaisin lapsen mentyä unille. Päivällä kyseisen puuhan vaikeuskertoimet ovat aiempaan elämään verrattuna kasvaneet huomattavasti, kun sekä ompelukoneen polkimet että lattialle levitetyt kankaat ja kaavat ovat lapsen mielestä niin vastustamattomia, että niitä on pakko päästä tutkimaan. Siinä touhussa kaavapaperi saa kyytiä, kaava-arkista irtoilevat kulmat ja nuppineulat ne vasta kiinnostavia ovatkin. Paras siis hipsiä verstaalle vasta iltaisin.

Oma vauva kasvaa silmissä ja monien pikkuvaatteiden perään saakin enää vain haikailla. Kun onhan se nyt niin, että vaikka vajaan vuoden ikäiselläkin body on kätevä vaate, niin kyllä se näyttää paljon söpömmältä 50- kuin 80-senttisenä versiona. Onneksi siskon perheeseen on alkuvuodesta tulossa pikkuinen, niin on hyvä syy ommella pikkuvaatteita.

Joskus olen ihmetellyt joidenkin innostusta bodyjen ompeluun. Kun onhan se nyt älyttömän hankalaa saada reunakantteja nätin näköisiksi ja sopivalle kireydelle ilman peittaria ja kantinkääntäjää. Ja kun niitä pieniä 8 mm rengasneppareitakaan ei vissiin saa Suomesta mistään, niin miksi vaivautua, kun Henkkamaukka myy luomupuuvillaisia bodyjen tuplapaketteja alle 10 eurolla?

Jossain mielenhäiriössä lähdin minäkin sitten kuitenkin kokeilemaan bodyn ompelua, vaikkakaan se ei kyllä ollut mitään rakkautta ensi silmäyksellä. Reunakaitaleet olivat joko liian kireällä tai kaula-aukot lörpöttivät, nepit kohdistuivat miten sattuu eikä sopivia kaavojakaan tuntunut ensi alkuun löytyvän. Kunnes sitten muutaman ei-niin-onnistuneen testikappaleen jälkeen jokin taisi loksahtaa kohdalleen ja aloin kummallisesti ymmärtää niitä, joiden koneilta putoilee bodyjä yhtenään. Kun eivät ne 10 mm nepparitkaan lopulta aivan mahdottomilta mollukoilta näyttäneet noin pienessä vaatteessa. Tosin, huolellisesta suunnittelusta ja kiinnityspaikkojen harkinnasta huolimatta pääsi käymään niin, että jokunen neppari meni väärinpäin. Onneksi pitkäpinnainen mies oli paikalla ja irrotti väärinpäin menneet kätevästi korupihdeillä ennen kuin ehdin täysin hermostua. Tämän ihanuuden valmistuttua tunsin huono äiti -pistoksen siitä, ettei omalla vauvallani ollut tämmöisiä silloin kun hän mahtui kokoon 56. Joten ompelupöydällä odottaa jo seuraava koossa 80!

Kangas on Paapiilta, sopii kuin nuotti vihkoon siskon perheeseen, jossa lapsen vaunut ja piltit tienataan musiikilla. Kaava uusimmasta Ottobresta 6/16.

Vasemmalta: pöllöpuuvilla ja pallotrikoo Kankainen, mustavalkoiset joustocolleget Metsola, sadepisarajersey Käpynen, vaaleanpunainen, keltainen ja pilkullinen trikoo Paapii ja harmaa tähtineulos Vanja Sea.

Arkiruljanssin keskeltä hyppäsin lauantaina päiväksi Tampereelle Kädentaitomessuille. Viime vuonna messut jäivät väliin ja siksi ehkä olikin nyt niin ihanaa päästä katsomaan ja inspiroitumaan muiden osaamisesta ja ideoista. Tietysti päivän viettäminen samanhenkisessä naisseurassa ilman lasta on jo sinänsä virkistävää vaihtelua normiarkeen. Mutta ennen kaikkea ihanaa oli vaan antaa ideoiden virrata ja inspiraation iskeä katselemalla kaikkia ihanuuksia, joita oli taas useampi messuhalli pullollaan. Kukkaronnipsujakin tuli availtua udeammin kuin kerran tai pari, joten onnistunut reissu lienee ollut siitäkin näkökulmasta. Suurin osa ostoksista oli kankaita, joten polttoainetta ompeluinnostukselle pitäisi riittää hetkeksi.

Olen sen verran kulkenut erilaisillä kädentaitomessuilla, että suurin osa näytteilleasettajista ja heidän tuotteistaan on ainakin jollakin tasolla tuttuja. Niinpä on aina hauskaa, kun löytää jotain ihan uutta. Ja tässä tapauksessa myös ihanuutta. Sanoisin, että messujen paras löytö oli Napikkaan kojulta mukaan tarttunut tunikatakki tytölle. Selkeän yksinkertainen ja kaunis malli, josta muutama nerokas yksityiskohta teki niin houkuttelevan, että tämä lähti mukaan. Siitäkin huolimatta, että kotonakin on kasa kankaita. Mutta koska myynnissä ei ollut aikuisten kokoja, riittää ompeluhommia omallekin koneelle. Taidankin tästä ryhtyä kaavojen tekoon niin voidaan olla samikset:)

Hirveitä Halloween-herkkuja

Halloween on rantautunut meillekin, herkkujen muodossa. Se oikea päivähän on vissiin vasta maanantaina, mutta kurpitsajuhlaa on vietettiin täällä jo hiukan ennakkoon eilen illalla. Hyvä syy viikonlopun lisäksi moiseen kiirehtimiseen olivat pihan lapset, jotka olivat päättäneet järjestää karkinkeräys- ja keppostelukierroksensa eilisillalle. Jotta en joutuisi kepposten uhriksi, olin ensin lähes tyhjentänyt kaupan karkkihyllyn ja varmuuden varalle vielä leiponut jotain tarpeeksi karmaisevaa. Ja tässä tulos.

Pöydällämme mönki lautasellinen hämähäkkejä ja mukana menossa irvisteli myös muutama Jack Skellington. Hämisten idea on K-ruokasivuilta. Meidän kahdeksanjalkaiset kyllä asustavat suklaahippukeksien sijasta kauralastujen päällä ja hyvin toimi tämäkin. Todella rapeiden kauralastujen ohje on napattu Mimmin keittiöstä. Kuppikakut taas bongasin sattumalta täältä etsiessäni alunperin jotain aivan muuta. Koristeet on muotoiltu Hopeatoffeesta, jonka muotoilu sujui näppärästi sormia polttamatta, kun papereistaan kuorittuja karkkeja lämmitti kuumaan veteen upotetussa minigrip-pussissa muutaman minuutin.

Herkkujen lisäksi tunnelman luojaksi ja niiden oikeiden hirviöiden karkottamiseksi tarvittiin tietysti myös valoja. Lähikaupasta rantautunut kurpitsa oli odottanut kaivertamista pihalla jo tovin. Eilen lopulta sain kaivettua Dremelin esiin ja pisteltyä poloisen täyteen reikiä. Tai oikeammin, ehdin tarttua Dremeliin, joka oli odottanut tosi toimiin pääsyä eteisen pöydällä jo reilun viikon. Tässä kuten niin monessa muussakin hommassa se aloittaminen loppujen lopuksi on se hankalin vaihe ja itse työ on tehty hyvinkin nopsaan, kun vaan alkuun pääsee. Irvinaaman sijasta meidän pihalla lempeän oranssia valoa säteili tänä vuonna tällainen aikuisempaan makuun sopiva kurpitsalyhty. Lempeää Halloweenia, kekriä, Shamhainia tai tulevaa pyhäinpäivää, kuka tätä juhlaa millä nimellä sitten kutsuukin!

Mihin lapsi tarvitsee avaruuspukua?

Lapsi nukkuu. Nukahti lopulta lyhyeksi jääneen ulkonanukkumisen ja kantorepussa keikkumisen jälkeen viereen. Tuhisee posket punaisina ja niskahiukset tyynyn hiertämässä pörrössä, jalat kippurassa. Nousin hiljaa ylös ja hipsin alakertaan, vaihdoin miehen kanssa paikkaa. Avasin läppärin ja nyt on aika kirjoittaa taas pitkästä aikaa.

Blogihiljaisuus ei sentään tarkoita, etteikö täällä olisi nukuttu päiväunia vajaaseen kahteen kuukauteen. On nukuttu välillä enemmän, välillä vähemmän. Ja järjestetty päiviin monenlaista touhua ja ohjelmaa, niin kuin nyt 9 kk ikäiset tytöt osaavat. Niinpä se aika kummasti katoaa johonkin. Vaikka aina välillä ehtii ompelukoneen ääreen istahtaakin, niin ilmeisesti kaikki maailman aika loppuu siinä vaiheessa, kun pitäisi ryhtyä kirjoittamaan. Sanotaanhan, että äitiys muuttaa naisen aivoja ja saa ne pehmenemään(?), niin tätäkö se sitten tarkoittaa?

Silloin kun sinne ompelukoneelle pääsee ja varsinkin jos siinä saa viittätoista minuuttia kauemmin viivähtää, niin valittavana on mukavia ja ei niin välttämättömiä ompeluprojekteja, niitä sellaisia "tuonminähaluaisintehdä" tai "tuohonhanminullaonkaapissajuurisopivakangas". Sitten on myös niitä lähes välttämättömiä "tuoonsaatavatehtyäjottaarki sujuu"-projekteja. Kuten tämä ruokaessu. Tai avaruuspuku, kuten siskoni kyseistä vaatekappaletta taannoin kommentoi.

Meillä sormiruokaillaan aina kun äiti on keksinyt jotain sopivaa sormiruokailtavaa ja kun ruokailun kanssa ei ole mikään kiire. Lapsi on mahtavan ennakkoluuloton maistelija. Ja muunkinlainen ruokaan tutustuja. Uusien ruokalajien käsituntuma tutkitaan tarkasti, ja niinpä ruokaa monesti löytyy lattialta, tuolilta, vaatteista, hiuksista ja housuista moninkertaisesti se määrä, mikä ehkä mahaan on päätynyt.

Tästä johtuvaa sotkua torppaamaan syntyi ruokaessu. Yksi tällainen meillä olikin jo ennestään, kiitos Prisman, joka pelasti kiireisen ompelijan. Mutta koska se essu tuntuu olevan koko ajan joko pyykissä tai likaisena, varsinkin jos pitäisi johonkin lähteä ja ottaa essu mukaan, niin ompelulistalla oli kopio tuosta markettiversiosta.

Niinpä piirtelin kaavat valmiin essun pohjalta, nappasin kestovaippailua varten hankimani PUL-kankaan parempaan käyttöön, kanttasin varastoista löytyneellä pirteällä pilkkunauhalla ja kyllä nyt kelpaa sotkea:)

Kesän ensimmäiset

Mustikat nimittäin! Sinisten marjojen sato lienee hyvinkin tavallista aikaisemmassa, kun harvemmin mustikoita ja mansikoita on saanut samaan aikaan pakastella. Viime viikolla pakkaseen päätyi reilu kuusi kiloa itsepoimittuja mansikoita (ja masuun samalla reissulla myös aika monta kappaletta:)), ja loppuviikon anoppilan reissusta mukaan tarttuivat vaunulenkillä kesän ensimmäiset piirakkamustikat. Pitääkin siis suunnata heti ensi viikolla omille perinteisille apajille hakemaan pakastimen täytettä talven varalle.

Ensimäisistä mustikoista pitää tehdä kuitenkin aina piirakka.Tällä kertaa menin siitä mistä aita on matalin, eli nappasin käyttöön helpon ja yksinkertaisen luottopiirakkareseptini. Tiedättehän sellaisen, joka ehkä jokaisen leipovan naisen reseptivihosta löytyy, jonka ainekset löytyvät aina kaapista, jossa mitään ei tarvitse vatkata ja jonka täytteeksi voi laittaa melkein mitä vaan. Tällä reseptillä olen tehnyt niin omenoista kuin erilaisista marjoistakin ja joskus paremman puutteessa jopa ananasmurskasta piirakan. Ja hyvin toimii.

Resepti on alunperin päätynyt kokoelmiini Tule mukaan - LeivommeAnni-Helenan kanssa -kirjasta, jossa tämä kulkee nimellä Vikkelä marjapiiras. Tällä kertaa tein piirakan ilman pinnalle tulevia kauramuruja.

Marjapiirakka

Pohja
2           munaa
1 dl       sokeria
1 dl       kermaa tai maitoa
1/2 dl    sulatettua margariinia
2 dl       vehnäjauhoja
1 1/2 tl  leivinjauhetta

Päälle
4-5 dl    marjoja

(Pinnalle
1/2 dl    sulatettua margariinia
1/2 dl    sokeria
1 1/2 dl kaurahiutaleita)

Sekoita munat ja sokeri. Lisää joukkoon kerma/maito sekä sultattu margariini. Lisää taikinaan seuraavaksi vehnäjauho-leivinjauheseos ja sekoita tasaiseksi.

Levitä taikina matalaan, voideltuun ja korppujauhotettuun piirakkavuokaan. Ripottele marjat pinnalle. Mikäli teet muruseoksen, sekoita seoksen kaikki aineet keskenään ja ripottele se marjojen päälle ennen paistamista.

Paista piirakka 200 asteessa 20-25 minuuttia. Nauti lämpimänä vaniljakastikkeen tai -jäätelön  kera.

Eli jos jollakulla ei ole viikonloppuna muut tekemistä, niin menkääpä ihmeessä mustikkametsään ja sen jälkeen piirakkatalkoisiin:)

Vauvan haalari vanhoista farkuista

Kevätkelit yllättivät eikä vauvan kaapista löytynytkään sopivaa välikausihaalaria. Pulma kuitenkin ratkesi näppärästi, kun isimiehen farkut repesivät korjauskelvottomaan kuntoon. Idea farkkuhaalarista syntyi heti, joten kovaonniset farkut saivat repeämisen lisäksi tuta vielä saksimistakin.

Olin havitellut tytölle vinovetoketjuhaalaria jo jonkin aikaa, joten päätin yhdistää tähän myös sen ulottuvuuden. Facebookin ompeluryhmistä ongittujen tietojen mukaan jossakin melko viimeaikaisessa Ottobren numerossa olisi ollut vinovetoketjullisen ulkohaalarin kaava, mutta en saanut tuota lehteä käsiini kirjastosta. Joten piti ottaa kynä kauniiseen käteen ja piirtää itse. Suuresta käsityölehdestä nappasin ensimmäisen eteen tulleen ja tarpeeksi pienen collegehaalarin kaavan, levensin sopivista kohdista ja muokkasin kaavaa vinovetoketjulliseksi tämän loistavan ohjeen innoittamana. Ohjeesta poiketen vetoketjun vinous yltää kuitenkin haarasauman sijasta lahkeeseen saakka, jotta haalari olisi mahdollisimman helppo pukea lapsen päälle. Huppuon myös lisätty omasta päästä ja haalari on kokonaan vuoritettu. Näin kasvunvara on sekä lahkeissa että hihoissa helppo kääntää taitteelle, kun vuori tulee samalla kauniisti näkyviin.

Olen tässä viime aikoina löytöretkeillyt kangaskauppojen sijasta omassa kangaskaapissani ja tuon tonkimisen tulosta on myös tämän haalarin vuori. Paksu puuvillatrikoo lienee alunperin ostettu isäni pitkiä kalsareita varten. Epämääräisen määrän vuosia se hilloutui ensin äitini kaapissa ja kulkeutui sieltä sitten omaan kaappiini marinoitumaan ennen kuin tekeytyi haalarinvuoriksi. Tai tässä on vasta osa siitä. Kangaspala on lähes hervoton, joten tuosta saa kyllä vielä monta muutakin projektia toteutettua. Kun vaan keksii mitä, koska alushousuiksi tuo tuskin enää päätyy. Yksivärinen kangas kaipasi jotain piristystä, joten painoin siihen perunalla ja valkoisella kangasvärillä tähtiä.

Nyt kelpaa ulkoilla!

Kynät penaaliin, mars!

Kummityttö täytti kahdeksan vuotta. Toivelistalla oli Top Model -suunnitteluvihko ja kyniä. Mikä ihmeen Top Model, tuumasi kummitäti ja otti Googlen kauniiseen käteen. Koska kaikkea aina pitää koittaa tehdä itse, niin eihän sellainen ole syntymäpäivä eikä mikään, jonne ei jotain lahjaa yritetä itse väkästää. Ja koska Top Model -vihon tai kynien tekeminen ei onnistu, niin mikäpä tuohon komboon paremmin sopisikaan kuin penaali. Niitä kun ei koululaisella kai kynien ohella koskaan voi olla liikaa. Kummitytön isosiskot juhlivat samalla 10- ja 12-vuotispäiviään, joten  työn alle pääsi kolme kappaletta kynä-penaaleja eri väreissä.

Ohje on nuoren suunnittelijan kynästä, Suuri Käsityölehti 9/2015. Heti lehden ilmestyttyä ihastuin kyseiseen penaaliin, mutta juuri sillä hetkellä ei ollut mitään tarpeeksi hyvää syytä ruveta sellaista tekemään. Nyt sitten ilmaantui triplasyy, joten ei muuta kuin ompelukone laulamaan.

Tallinnasta on joskus tullut hamstrattua värikkäitä vetskareita eri pituisina, joten omista varastoista löytyneiden vetoketjujen perusteella määräytyivät penaalien värikoodit. Myös kankaat ovat keltaista lukuunottamatta omista kangaslaatikoista. Jostain syystä kirkas tai minkään muunkaan värinen keltainen ei ole ollut ompelulistalla, koska sitä väriä ei löytynyt itseltä sen paremmin kankaana kuin tilkkuinakaan. Mutta onneksi apu oli lähellä kangaskaupan muodossa:)

Penaalien teko oli suht simppeliä. Mustan ja valkoisen kankaan valinnassa kannattaa napata tukevat vaihtoehdot, jotta penaali pysyy kauniisti muodossaan. Värikkäät kankaat olivat minulla vähän ohuempia, joten leikkasin kynän kantaosan kaksinkertaisena ja silitin väliin kaksipuoleisen liimakankaan.

Lapsena yksi parhaista (joulu)lahjoista oli sellainen huopakynäpaketti, jossa rivissä olivat kaikki sateenkaaren värit monina eri sävyinä. Mitä pidempi tussirivistö, sen parempi. Nykyään tulee hiukan vähemmän tarvittua tuollaisia tusseja, joten rivistöt ovat saaneet rauhassa pysyä kaupassa. Paitsi nyt, oli hyvä syy napata ostoskoriin 50 kappaleen paketti kyniä. Sillä pitäähän uuteen penaaliin saada täytettä ja Top Model -suunnittelijalla olla käytössään asianmukaiset työkalut. Joten eiköhän tuolla setillä nyt kelpaa kirjoittaa ja piirtää:)

Vauvan ensimmäinen "The Mekko"

Kastejuhla on syntymän jälkeen lapsen ensimmäinen suuri juhla. Ja syntymästä poiketen sellainen, että silloin tarvitaan vaatteita. Vaikka sankari itse ei vaatteiden ulkonäöstä tuossa vaiheessa vielä perustakaan, niin vanhempien (lue: äidin) osalta tyttölapsen vaatekriisi alkaa tästä: mitä päälle sen jälkeen, kun virallinen osuus on ohi ja kastemekko riisuttu leppoisampaa oleilua varten?

Kastemekkona meillä oli, ellei nyt aivan vielä perintökalleus niin sellaiseksi hyvää vauhtia muodostuva, anopin tekemä mekko. Kyseisessä mekossa on ennen tyttöämme kastettu toistakymmentä vauvaa ja mielestäni on mukava ajatella, että näin oma lapsi on ensimmäisistä omista juhlistaan alkaen mukana luomassa suvun tarinaa. Uuden elämän suuressa juhlassa on läsnä olevien ihmisten lisäksi mukana jotain, jolla on olemassa historia, joka on jotain muuta kuin kaupan hyllyltä repäisty tusinatuote.

Kastemekon suhteen ei siis pitänyt kaivaa ompelukonetta esiin, mutta itse kasteen jälkeen tarvittavan mekon suhteen kylläkin. Mahtaako sillä mekolla olla jotain erityistä nimeä?

Olemme saaneet tytölle paljon vaatteita käytettyinä, mutta päätin jo hyvissä ajoin, että tähän tilaisuuteen tytölle tehdään ihan ikioma uusi mekko. Mekko, joka kenties on päällä vain tuon yhden kerran. Koska seuraavissa tällaista mekkoa vaativissa juhlissa se on todennäköisesti jo liian pieni.. Eli sitten on hyvä syy ommella taas uusi ihanuus:)

Kankaaksi löytyi kaappien kätköistä vuosia sitten Eurokankaan palalaarista ilman mitään erityistä tarkoitusta varten hankittu brodyyrikangas, joka nyt pääsi arvoiseensa käyttöön.

Talvivauva ei oikein voi juhlia ilman pitkiä hihoja ja ensin yritinkin löytää sopivan pitkähihaisen mekon kaavan. Kun sellaista ei tuntunut löytyvän, ratkesi hihaongelma kastemekon alla olevan juhlavamman pitkähihaisen bodyn avulla. Tämä sopivasti röyhelöinen, mutta kuitenkin simppeli mekko oli tarttunut silmään käsityölehdestä jo kyseisen lehden ilmestyttyä ja nyt oli oivallinen tilaisuus testata tuota mallia. Kaavat tähän mini-ihanuuteen Suuri Käsityö -lehdestä 10/2015.

Vauvan tilkkupeitto

Jee, olen opettanut vauvan ompeluassistentiksi ja tykkäämään koneiden hurinasta, joten syöttämisen, kakkavaippashown ja nukuttamisen lisäksi alkaa täällä pikkuhiljaa tapahtua ompelurintamallakin jotain:) Ja se jotain on nyt kierrätyskankaista inspiraation ja suurimman osan materiaaleistaankin saanut vauvan leikkimatoksi ajateltu tilkkupeitto.

Kesällä siivosimme miehen kanssa varastoa ja päätimme luopua joistakin sinne yhteenmuuton seurauksena hilloutuneista miehen vanhoista lakanoista. Ai miten niin varastoon on päätynyt juuri miehen lakanoita:D?

Koska lähes mitään ei voi heittää kuitankaan pois, siirtyivät lakanat varastosta tilaa viemään ompeluhuoneeseen ja siellä projektikankaiden kasaan. Silloin jo ajattelin, että ne voisivat jatkaa elämäänsä vauvan tilkkupeitossa, mutta taas kerran ehti kulua kuukausi jos toinenkin, ennen kuin tuo peitto ehti paininjalan alle.

Tähän peittoon on säilötty kankaita kahdesta tyynyliinasta, yhdestä pussilakanasta, vanhoista farkuista sekä kangasvaraston kätköistä löytyneistä tilkuista. Leikkelin 14 x 14 cm tilkkuja summassa kaikanlaisista kankaista, jotka mielestäni sopivat yhteen noiden lakanoiden värimaailman kanssa. Tarkkaa suunnitelmaa kuvioista tai sommittelusta ei ollut, joten työn ehkä hauskin vaihe olikin, kun sai levittää tilkut lattialle ja ryhtyä taiteilemaan:)

Taustakangas on Finlaysonin lakanakangasta jostakin 90-luvulta. Kuosi on isoruudullista, joten se sopii vallan mainiosti tilkkuhenkisenä tähän työhön. Täytteenä on jokin käytöstä poistunut kevytpeitto. Loppujen lopuksi tähän kului paljon enemmän aikaa kaikkine tikkauksineen ja säätämisineen kuin olin aluksi ajatellut. Mutta nyt nämä lakanat elävät varmasti pidempään kuin lakanakäytössä olevat, kun tämä ei toivottavasti aivan heti kulu puhki.

Ja kyllä, varastossa on vielä possunpunainen lakana odottamassa uutta elämää. Kaikki käytöstä poistetut eivät sentään olleet miehen lakanoita:)

Miksi täällä blogissa ei enää tapahdu mitään?

Varpaat kuvasi Sari Ayre Photography

Nämä pienet varpaat ja niiden hurmaava omistaja tupsahtivat elämäämme kuukausi sitten. Äiti ja isä ovat aivan myytyjä. Toivottavasti elämä kantaa pikkuista, minne ikinä jalat häntä sitten kuljettavatkaan.

Näiden ja sen kaiken muun ihmettelyyn on hujahtanut aikaa ihan huomaamatta. Siksipä täällä blogin puolellakin on ollut hävyttömän hiljaista. Lupaan palailla linjoille taas, kun pikkuihmisen rytmistä alkaa löytyä puikkojen, koukkujen ja ompelukoneen mentäviä aukkoja ja rauhallisia kirjoitushetkiä:)

Pieniä askelia itsenäisyyteen

Pienet jalat tutustuvat uuteen maailmaan aivan tässä itsenäisyyspäivän nurkilla. Ensimmäisten askeleiden aika on vasta hiukan myöhemmin, mutta onhan sitä hyvä olla varusteet kunnossa. Kun on talvikin tulossa, vaikka ikkunasta ja lämpömittaria katsomalla sitä ei aivan heti ehkä uskoisikaan.

Tossut pitävät pienet jalat lämpöisinä, kunnes ne kasvavat isoiksi, alkavat aikanaan rakentaa omannäköistään Suomea ja lähtevät maailmalle.

Parin työkaverin pian syntyville vauvoille lähti lahjaksi virkatut baby-converset. Ohje tällä kertaa täältä. Yhdet tämmöiset pitäisi vielä ennen joulua saada aikaiseksi. Ettei vain käy niin, että suutarin lapselta puuttuvat kengät:)

Joulukalenterin kuudes luukku on avattu. Pikkukuusi odottelee lippunauhaa, jääkaappiin valmistellut herkut linnanjuhlavalvojaisia ja ikkuna kahta kynttilää. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Suuri Käsityö 11-12/2015

Vuoden viimeinen Suuri Käsityö -lehti jouluideoineen tupsahti postilaatikkoon viime viikolla. Lehden kaikkia malleja pääset katsomaan tästä.

Jouluun on hyvä alkaa valmistautua leipomalla ja silloinhan tarvitaan katseenkestävää esiliinaa.  Piparinleivontapuuhissa jauhot pöllyävät ja kaunis esiliina on ilo ottaa esille. Itsestä tosin tuntuu, että essut ovat aivan liian aliarvostettuja keittiötekstiilejä hyötyynsä nähden.

Lunta ja pakkasta on saatu odotella ainakin täällä etelässä. Jos valkean joulun sijasta uhkaa vihreä joulu, niin ainakin korviin saa heilumaan näppärät lumiukot käden käänteessä, jos varastoista löytyy ohutta nyöriä, korukoukut ja muutama puuhelmi.

Pikkujoulukausi on aivan ovella ja niihin kekkereihinhän on aina mukava saada jotain uutta päälle pantavaa. Tässä muutama aikuiseen makuun sopiva helposti surautettava malli, jotka ehtivät hyvin vielä valmiiksi esimerkiksi viikonlopun juhliin.

Myös lapsille löytyy lehdestä paljon tarjontaa, niin isommille kuin sitten ihan vauvoillekin. Tytön ja pojan juhlatamineet koulun joulujuhlaa tai aaton odotusta varten saavat inspiraatiota menneistä vuosikymmenistä. Joulupukin pussiin on puolestaan mukava kääräistä jumpsuit jos toinenkin, koska näissä rennoissa asuissa sujuvat leppoisan joulunpyhät mukavan letkeissä merkeissä.

Puikkojen ja koukkujen heiluttelijoitakaan ei olla onneksi unohdettu. Upeat lapaset taipuvat monenlaisiin väriyhdistelmiin. Ja kuuseen pääsee loihtimaan koristeita niin oksille kuin juurellekin. Varsinkin nuo mohairlangasta neulotut pörröiset pallot alkoivat syyhyttää omia sormia melkoisesti.

Tai mitä sanotte näistä veikeistä huopaeläimistä, jotka myös mielellään kiipeävät kuusen oksille? Neulahuovutetut kaverukset sulattavat sydämet hetkessä.

Aivan upeat ovat myös äidin ja tyttären neulotut mekot. Kenen kärsivällisyys ja aika riittävät tämmöisen tekemiseen, niin tiedossa on taatusti monta joulua ja lukuisia katseita kestävä mekko.

Talvivauva pysyy lämpimänä kätevässä makuupussissa tai helpossa villahaalarissa. Uni puolestaan tulee varmasti, kun kainalossa on äidin tekemä villaisen pehmeä unikaveri.

Tekniikkaosiossa opetellaan onteloneuletta. Jouluiset poropatalaput ehtivät mainiosti valmistua vielä pukinkonttiin. Tuo onteloneule onkin tosi kätevä tapa tehdä esimerkiksi kaksipuolinen kaulaliina. Ja jos tekniikasta on kokemusta ennestään, kannattaa kokeilla vaikka lapasia. Lopputulos on taatusti lämmin!

Ja sokerina pohjalla, ihanat käsityöaiheiset postimerkit! Merkkejähän tehdään nykyään vaikka mistä aiheista ja muotokielikin on hypännyt ulos perinteisestä suorakaiteesta. Tämmöiset kävinkin jo nappaamassa Postista mukaani, ja saapa nähdä josko vaikka jonkun joulukortti lähtisi matkaan mummoneliöiden saattelemana.