sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Korttiaskartelua



Kuulun niihin ihmisiin, jotka ostavat kaupasta kortteja vain viimeisessä hädässä. Näin voi varmistaa ainakin sen, että vastaanottaja ei saa samanlaista korttia keneltäkään muulta. Yleensä kortin tekemisen kanssa tulee kuitenkin kiire, mutta kun olen päättänyt, että ei valmiskortteja, niin sitten teen kiireessä.. 


 Niinpä useammin kuin kerran olenkin huokaillut, kuinka kätevää olisi, jos kotona olisi iso varasto valmiiksi tehtyjä kortteja. Tai edes muutama kortti, jos iso varasto kuulostaa liian suurelta suunnitelmalta. Näin ei tarvitsisi kiireessä miettiä että minkälainen kortti tälä kertaa, kun se liimapuikko tai ne sopivanväriset koristehöyhenet ovat tietysti juuri silloin hukassa.. Valmiista korttivarastosta olisi helppo napata tarkoitukseen sopiva kortti ja kun varastoa pitäisi ajoittaisilla korttiaskarteluhetkillä jatkuvasti yllä, niin tämä suunnitelma saattaisi toimiakin.


Hyvä käytäntö vaati toimiakseen siis vain sen, että sellainen korttivarasto on olemassa. Joten eikun tuumasta toimeen ja askartelusaksien varteen. Tässä eräänä kesäyön valoisina tunteina leikkailin, liimailin ja yhdistelin kaikenlaisista askartelulaatikon kätköistä löytyneistä tarvikkeista ja tällaisia tuli. Eiköhän näillä nyt muutamat kekkerit selviä:)



tiistai 26. heinäkuuta 2011

Kierrätysenkeli



Törmäsin Bocca buonan blogissa Kiepaukseen ja tuunauksen ilosanomaahan pitää saman tien laittaa eteenpäin. Kiepaus tarjoaa kierrätysaiheisen kanavan erilaisiin sosiaalisen median verkostoihin. Ideana on, että kierrätys- ja tuunausideat tavoittavat sinut yhtä helposti ja samoilla klikkauksilla, kun seuraat ystäviesi kuulumisiakin, eli eikun tutustumaan!

Aiheesta innostuneena laittelenkin tähän terveiset kierrätysenkeliltä. Tämä on tehty jo jokin aika sitten kummitytön ristiäisiin. Halusin sylikummina liittää ristiäislahjaan enkelin. Kaupasta ei ollut löytyvinään mitään sopivannäköistä, -kokoista, -tunnelmaista ja -hintaista enkeliä, niinpä tämä syntyi yhdessä illassa ompelulaatikon aarteista.


Vartalo ja pää on tehty joustavasta ihonvärisestä trikoosta ja täytetty pumpulilla. Vartalon muoto on päästä alaspäin melkoisen pitkulainen, alaosaan on ommeltu kiinni jalat. Mekkokankaana on pala verhokangasta ja helmassa pitsiä. Hiukset on tehty pellavalangasta ja siivet valkoisesta huovasta. 

Tällä tyylillä sain erittäin kauniin ja herkän enkelin, joita ei varmasti tule vastaan toista samanlaista ja joka edelleen uskollisesti yli kolmen vuoden jälkeen vartioi kummitytön unia.

Enkeleitä siis myös teille kaikille!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Farkkutytön poncho



Nyt minäkin testasin villasekoitelankojen ja hellesään yhdistelmää, kun tämä tilausponcho oli koukulla. Olen useammassakin blogissa törmännyt kommentteihin sormissa narisevasta hikisestä langasta, mutta ei tämän kanssa onneksi pahemmin ilmennyt sellaista ongelmaa.

Kyllä on mukavaa, kun lomalla on halutessaan kokonainen päivä aikaa käyttää yhteen käsityöhön ja sen saa paljon nopeammin valmiiksi kuin että tekisi monen iltana aina vähän. Tähänkin virkkasin reunaan ketjusilmukkakaaria aikaisin eräänä aamuna takapihalla istuskellen ja työ lämmitti aamun raikkaudessa oikein mukavasti sylissä.


Eräs ystäväni oli nähnyt täällä blogissa tämän ja ihastunut ja hän kyseli samanlaista mutta väritykseltään farkkuhenkeen sopivana. Toiveissa oli villa- tai villasekoitelanka ja niinpä tähän valikoitui kukkiin vaaleampia ja tummempia sinisen sävyjä sisältävä Drops Delightin väri 04, vaaleansininen. Musta neliöiden kehyslanka ja hapsulanka on Vikingin Vilmaa.

Kuvausrekvisiittana tuossa on miehen vanhoista farkuista tehty hame.

Aina silloin tällöin täällä blogeissa ja keskustelupalstoilla törmää pohdintoihin omien töiden hinnoittelusta silloin kun niitä tekee muille. Tuo on varmasti haastava pohdittava jokaiselle jonka jokapäiväinen leipä ei ole käsitöiden varassa. Ja etenkin niille, joiden toimeentulo riippuu niistä. Harrastajalla kun ei ole niskassaan arvonlisäveroja, ennakkoveroja, toimitilan tai työhuoneen vuokraa, mahdollisia palkka- ja sosiaalikuluja ym. ym. 

Materiaalit maksavat kuitenkin aina jotain ja omasta puolestani olen sitä mieltä, että kyllä harrastajanakin työstä on mukava saada joku korvaus, vaikka sen ei ole tarkoitus ollakaan suoraan työtuntien mukainen. Kyseessä on kuitenkin oma osaaminen ja näitä osaamisia ihmisillä on erilaisia. 

Jos ei kavereilta esimerkiksi kehtaa tai osaa pyytää rahaa kättensä töistä, voi miettiä jotakin sopivaa vaihtokauppaa. Jos sukat syntyvät itseltä televisionkatselun lomassa ikäänkuin "siinä sivussa", mutta vispilä ei pysy kädessä sitten millään, niin voisiko sukkaparin vaihtaa vaikka täytekakkuun kun tulossa on juhlat? Tai jos tykkää ommella vaatteita ja se sujuu itseltä helposti, mutta ikkunoidenpesu on kauhistus, niin arvostanko kahden tunnin ikkunanpesun samalle viivalle housujen ompeluun käytetyn viiden tunnin kanssa? Hyviä näkökulmia omien töiden hinnoitteluun ja vaihdantatalouteen voi lukea esimerkiksi täältä.


tiistai 19. heinäkuuta 2011

Nappikauppaa Kreetalla



Onpa mukavaa viikon reissun jälkeen olla kotona taas. Ja vielä mukavampaa on toivottaa tervetulleeksi uudet lukijat, toivottavasti viihdytte käsillä tekemiseen painottuvan blogini parissa!   

Ihana aurinkoinen loma Kreetan Rethymnonissa on kudottu kokemusten verkkoon sadoiksi valokuviksi, mukavaksi rusketukseksi ja rennoksi mieleksi. Ja tässä tulevat helmet.


Lentokoneessa aika kuluu kätevimmin joko bambuvirkkuukoukun ja lankakerän tai kirjan seurassa. Mukana olivat molemmat, mutta tällä kertaa kirja vei pidemmän korren. Matkalukemiseksi oli kirjastosta tarttunut Tuija Lehtisen Nappikaupan naiset, joka osoittautui yllättävän osuvaksi tarinaksi. Kahdestakin syystä. Kirjassa sen keskeistä paikkaa kuvataan näin: "Alakerta oli korkeampi kuin toinen kerros, ja kun katsoin sisään ja näin lattiasta kattoon ylettyvät hyllyt seinillä, ymmärsin mihin tilaa oli tarvittu. Hyllyt olivat täynnä pahvilaatikoita ja jokaisen laatikon päätyyn oli kiinnitetty valikoima nappeja. ... Nappeja oli näkyvillä satoja, ellei tuhansia, ja laatikoissa niitä oli monin verroin enemmän."


Juuri kyseisenlaisen oloiseen, vanhanaikaiseen nappikauppaan nimittäin törmäsin Rethymnonin vanhassa kaupungissa. Harmikseni mukana ei ollut sillä kertaa sen paremmin kameraa kuin kameralla varustettua puhelintakaan, joten kuva, joka olisi sopinut tähän kuin nappi nenään, jäi ottamatta. Toinen harmituksen aihe oli, että kauppa oli kiinni, joten en päässyt tarkemmin tutustumaan kreikkalaisen nappikaupan valikoimaan. Seinällä ainakin näkyi olevan lukuisia pahvilaatikoita, joiden päädyssä esimerkinapit olivat näkyvillä ja ikkunassa oli esillä pätkät myynnissä olevista pitseistä.

Nappikaupan naisten edistyessä kirjasta löytyi useampiakin tuunausideoita. Miten parittomia tai muuten vaan käyttämättömäksi jääneitä nappeja voi hyödyntää korujen teossa, korteissa, kynäpurkkien, huivien, asusteiden ym. koristelussa ja miten vetoketjuista voi tehdä vaikka kokonaisen hameen.


Olihan matkalla toki muutakin mielenkiintoista kuin napit. Historiasta innostuneen Kreetan matkalaisen ykköskohde on tietysti Knossoksen palatsi. Ennen 1600-lukua eKr. kukoistuskauttaan elänyt minolaisen kulttuurin keskus. Ennakko-odotukset olivat joko egyptiläisisten temppelien johdosta tai jostain muusta syystä melkoisen korkealla ja pettymys olikin käsinkosketeltava, kun lähes kaikki paikan päällä oli restauroitua. Knossoksella on tehty kaivauksia ja se on uudelleenrakennettu 1900-luvun alussa - aikakautensa tavoilla ja tyyleillä. Niinpä tuntui, että betonia ja siitä tehtyjä pylväitä ja huoneita löytyi alueelta enemmän kuin aluperäisiä perustuksia.


Matkan kohokohdaksi muodostuikin vaellus Euroopan pisimmässä, 16 km mittaisessa Samarian rotkossa. Rotko sijaitsee Kreetan länsiosassa ja vaelluksen lähtöpaikalle köröteltiin bussilla Rethymnonista vajaa pari tuntia. Lähtöpaikka oli yli 1000 metrin korkeudessa ja rotkon kapein kohta, Rautaportti, oli vain kolmen metrin levyinen.

Mikä saa ihmisen laskeutumaan yhteen menoon 4 km alamäkeä kivikkoisessa maastossa kiemurtelevalla polulla, ylittämään puro huteria puusiltoja pitkin yli 40 kertaa ja pelkäämään vuorenseinämistä mahdollisesti vieriviä kiviä? 


Uteliaisuus ja omien rajojen kokeilu ainakin. Ne rajat taisivat tulla vastaan jaloissa, mutta onneksi vasta seuraavana päivänä. Oppaan mukaan jalat muistavat patikoinnin kolme päivää ja sen jälkeen alkaa normaali elämä jolloin rappusten alaspäin meneminen on heppoa kuin mikä, mutta melkoisen kankeajalkaisena sitä täällä vielä ollaan, nyt neljäntenä päivänä retken jälkeen. Joten lienee kreikkalaista omaperäistä täsmällisyyttä tässäkin asiassa siis näkyvissä:)


Rethymnonista pääsi kätevästi tutustumaan myös kauneudestaan kuuluisalle Santorinin saarelle. Katamaraanin kyydissä kun jaksoi istua melkein kolme tuntia suuntaansa, niin valkoiset kalderan reunalla keikkuvat talot ja sinikupoliset kirkot olivat totta. Kyseessä oli päiväretki, joten niitä kuuluisia auringonlaskuja ei kameraan tallentunut, mutta en ollenkaan ihmettele, että paikka on monen häämatkalaisen toivelistalla ykkösenä. Saari, jonka asukasluku on noin 14 000, jossa käy vuosittain noin 1,7 miljoonaa matkailijaa ja jonne kaikki käyttövesi tuodaan muualta, ei voi olla ihan tavanomainen paikka. 


Valkoiset kivitalot olivat varmasti siinä kuumuudessa mukavan viileitä sisältä, ainakin ulkopuolelta seinät olivat vilpoiset. Saaren pääkaupungissa Thirassa oli myös useita vaateputiikkeja, joissa myytiin pelkästään valkoisia vaatteita. Viileä ja vaalea hulmuhelmainen leninki sopikin kuvaa oikein hyvin, auringon suojaksi hankitusta lierihattueleganssista puhumattakaan:)

 
Viikko meni hujauksessa ja ympäristön tutkimusmatkailusta huolimatta ehdittiin viettää aikaa myös Rethimnonissa. Rantakadulta ja vanhasta kaupungista löytyi todella paljon omaleimaisia ravintoloita ja lukuisia kauppoja, muutakin kuin sitä turisteille tarjottavaa vesipatja-rantamekko-osastoa. 


Paikallisen nappikaupan antimet jäivät tarkastelematta lähemmin, mutta viikon rentoutumisen ja uusien maisemien katselun jälkeen täällä puikot ja koukut kilisevät enstistä innokkaammin, ehkä käsienkin on joskus hyvä levätä:)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Tuunauksia ja sovituksia



Tässä hän nyt on, uusi perheenjäsen. Toistaiseksi vielä nimetön, mutta eikös ne yleensä sitä olekin jokusen aikaa saapumisensa jälkeen? Nimiehdotuksia otetaankin siis vastaan:)


Tyyliltään hän on Catvalk ja varusteltuna sekä rinnan, vyötärön että lantion kohdalta useilla eri säädöillä sekä jalustan suhteen lukittavilla pyörillä. Varsin kätevä ominaisuus tuo pyörällisyys, koska ei niin laajoissa asuinneliöissä nukkea joutuu rullailemaan vähän väli paikasta toiseen, pois tieltä. Tällaisia saa mm. Ompelijanmaailmasta.


Tässä viimeksi lupailemaani kuvaa siitä kesätopista, jonka juuri äsken pakkasin matkalaukkuun. Samalla mallilla olen tehnyt pari muutakin ja tämä tuli nyt omaan käyttöön. Tosin matkalaukkuun on pakattu myös langat ja koukku seuraavaa samanmoista varten, tämä on näppärä matkakäsityö lentokoneeseen.


 Reissuun on mukava ottaa aina jotain uusia hepeneitä mukaan. Sovitusnuken ja alennusmyyntien seurauksena olikin yksi mekko tuunattavana. Löysin tämän kevyen ja vilpoisen mekon alennuksesta, mutta siinä oli ohkaisuudesta johtuen pientä läpinäkyvyysongelmaa. Joten asialle piti tehdä jotain mekon keveyden kuitenkaan kärsimättä.



Niinpä ompelin ohuesta valkoisesta puuvillakankaasta toisen helman eli ikään kuin vuorin hameosaan ja vielä valkoisen satiininauhan koristamaan raidallisen hameosan helmaa.


Tämän kanssa tuo valkoinen poncho sopiikin sitten kuin valettu. Kreeta, täältä tullaan sinivalkoisissa Suomen ja Kreikan väreissä! Tiedossa siis viikon hiljiaseloa täällä blogipuolella, mutta reissun jälkeen lienee paljon kivaa kerrottavaa.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Perheenlisäystä odotellessa



Odottavan aika on pitkä. Varsinkin kauan kaivattua perheenlisäystä odottavan. Vaatteita, vaikkakin keskeneräisiä, on uudelle tulokkaalle katsottu valmiiksi jo useampia, samaten sopiva oma nurkkaus. Tänään uusi perheenjäsen sitten ilmoitteli tulostaan, haikara (vaikka kuvassa onkin joutsenia) laittoi viestin, että tulossa ollaan.

Minä sitten tietysti innoissani lähdin uutta tulokasta vastaanottamaan. Mutta piru vie, kun posti oli mennyt kesäaikaan jo kuudelta kiinni, niin sinne jäi sovitusnukke sitten postiin viettämään yötä eikä päässytkään uuteen kotiinsa vielä tänään. 


Odotustuskissani olen sentään saanut jotain käsilläkin aikaan. Nimittäin taas yksi poncho! Ja näppäinpuolella sormet löysivät internetin ihmeellisestä maailmasta äkkilähtömatkan aurinkoon, joten sunnuntaina on nokka kohti etelää ja mukaan matkalaukkuun pakataan mm. tämä kaunokainen.

Jokainen joka on yrittänyt ottaa ponchosta tai muusta virkatusta tai muuten vaan paljon reikiä omaavasta vaatteesta kuvia ilman että se on kenenkään päällä, tietää kuinka epäkiitollista puuhaa se on. Ei millään meinaa saada kuvioita näkymään oikein ja vaatteen muotokin on mitä sattuu. Niinpä tämäkin poncho haluaa saada arvoisensa kuvan sovitusnuken päällä, joten parempia kuvia tulossa huomenna. Nyt kun tiedän, että on mahdollista saada paljon kauniimpia kuvia kuin että poncho roikkuisi vaatepuussa verhotangossa, niin malttaa odottaa, vaikka tämä valmistui jo eilen. Ja voitte olla varmoja, että olen postin oven takana heti aamulla klo 9.00:)

Ylimmässä kuvassa muuten esittelyssä naapuripariskunta. Ihan seinänaapureita ei olla, mutta lähes päivittäin nähdään, varsinkin näin kesäaikaan.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Nurmikkosuunnittelua



Levittelin pitsiliinoja takapihan nurmikolle sopiviin kuvausasentoihin ja -kulmiin. Omat asemani olivat varmaan enemmän tai vähemmän hullunkurisen näköiset, koska hetken päästä kuului takaani hiukan epäröivä ja ihmettelevä kysymys:

 - Mitä sinä oikein teet?

Voin kyllä kuvitella, että näyttää omituiselta, kun joku levittelee kerrostalon takapihan nurmikolle tusinan verran samanlaisa pienia vaaleansinisiä pitsiliinoja ja häärii vielä kameran kanssa niiden kimpussa. No, ainakin sain oivallisen keskuteluyhteyden naapurirapun asukkaaseen, joka oli tulossa hakemaan mattojaan tuuletustelineeltä. Kerroin hänelle, että löysin ison kasan pitsiliinoja kirpputorilta ja nyt tässä visioin mitä niistä voisi tehdä. Samalla jutustelimme kesälomasta ja siitä, kuinka mukavaa on, kun on aikaa tehdä kaikenlaista.


 Valmista ideaa näiden hyödyntämiseen se nurmikolla pyöriminen ei vielä tuonut. Näyttäisivätkö nämä hyvältä päiväpeiton koristeina? Tai sopisivatko nämä vaikka farkkulaukkujen silmäniloksi? Tai olisiko sellainen leveähelmainen iltapuku mitään, jonka helmaa koristaisi 12 samanlaista pitsiliinaa? Entä olisiko joku muu väri sittenkin parempi kuin vaaleansininen? Koko satsinhan saisi näppärästi värjättyä pesukoneessa. En ole vieläkään päässyt mihinkään lopputulokseen, joten heitän haasteen eteenpäin: mitä sinä tekisit näistä?

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Käsitöiden keskiajalla



Turussa vietettiin männä viikolla keskiaikaisia markkinoita ties monennenko kerran. Entisenä turkulaisena keskiaikatunnelma on tuttua niin kaupungin menneisyyden kuin tuon tapahtumankin osalta, mutta aina sinne on yhtä mielenkiintoista mennä käymään. Tällä kertaa vähän kauampaa tulleena sai leikkiä melkein turistia. Ja kyllä siellä Turussakin sentään joku muuttuu, huomaa paremmin kun näin kauempaa katselee:)

Markkinaväkeä oli liikkeellä jos jonkinlaista, niin yleisöä, esiintyjiä kuin myyjiäkin. Vanha Suurtori tuomiokirkon kupeessa on tunnelmaltaan juuri sopiva paikka ja vanhan Luostarikorttelin kapeat kadut ja kujat - lähes ainoat sen lajin edustajat Turussa - täydentävät paletin hienosti. Liekö sitten ollut vaikutusta ja vetovoimaa Turun kulttuuripääkaupunkivuodella vai jollain muulla, myyjiä tuntui olevan paikalla aikaisempia vuosia enemmän. Kotoisten suomen ja turun murteen lisäksi markkinatorilla käytiin kauppaa myös ainakin englanniksi, ruotsiksi, viroksi ja ranskaksi, kuten keskiajan monikulttuurisessa ympäristössä ikään. Joten viihdyin kyllä!


Markkinavisiitti jäi hiukan suunniteltuä lyhyemmäksi sateen takia. Tunnelma kuitenkin jatkui Turun linnassa, jonka keskiaikainen ilta oli jotain sellaista, jonne en Turun vuosinani ollut kertaakaan tullut menneeksi. Linnanpihalla pääsi ihastelemaan erilaisia jousiammuntalajeja ja sisällä opastettujen  kierrosten varrella esiintyivät mm. silmänkääntäjä, muusikot ja käsityöläiset. Käsityölaisten nurkkauksessa tehtiin mm. helmikirjontaa ja neulakinnastekniikalla huivia. Lapsia varten oli hypisteltävänä ja tunnusteltavana erilaisia villoja, pellavaa ja muita materiaaleja, joihin nykylapset eivät mitenkään itsestäänselvästi kotioloissa enää törmää. Ihmettelijöitä siis riitti.


Markkinoilta ei tarttunut mukaan valmiita käsityötuotteita, mutta hiukan keskiajan henkiseksi voisi ajatellä tämän, pienen tytön ruutumekon mamelukkipöksyineen ja pitsiesiliinoineen. Tämä on tehty aikoinaan kummitytölle ja sen verran on virrannut jo vettä Aurajoessa, että tästä on kasvettu uloskin jo. Oli kyllä uskomattoman hankala kuvata tätä nätisti näin kuiviltaan, vai pitäskö sanoa ennemmin että tyhjillään, kun ei ollut sopivankokoista mallia saapuvilla.


Mekon tekoon inspiroivat kaksi uutta hankintaa: ompelukone ja kirpputorilta löytynyt, pieniruudullinen ja isokokoinen miestenpaita. Ompelukoneen kuvio-ompeleilla on tehty koristeraitoja vähän sinne ja tänne ja miestenpaidasta sai oikein sopivasti leikattua mekon. Ohje tähän komeuteen on ollut jossakin vanhassa Suuri Käsityö -lehdessä (tai silloiselta nimeltään Suuri Käsityökerho) nimellä preeriamekko. Mutta kyllä tämä mielestäni preeriaa paremmin sopisi vaikka Turun torille, varsinkin kun ne preeriat täällä Suomessa ovat aika harvassa, mutta Turusta sentään löytyy toreja useampia:)

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Floota- ja farkkurintamalla tapahtuu



Kesäloman alkaminen on tuonut farkkukasan keskelle olohuoneen lattiaa. Sen ilmestymiseen on kaksikin hyvää syytä: lomanalkajaisinnostuksissani olen siivoillut vaatekaappia, joka on saanut luovuttaa muutamat farkut uusiokäyttötarkoituksiin. Lisäksi vanhatkin tuunaustarvikevarastot on kaiveltu esiin, koska lomallahan pitäisi olla aikaa tehdä kaikenlaista. Kuten madaltaa tätä materiaalikasaa:)




Suunnitelmia tuon farkkuläjän päänmenoksi onkin päässä jo monenmoisia, joten niistä lisää tuonnempana. Kunhan ensin realisoituvat ajatuksen tasolta jonkinlaiseksi, mistä voi ottaa valokuvia. Ensi hätään tein muutaman flootan lisää, kun käytössä olivat esimerkiksi pienillä metallinastoilla punteista koristellut tyttöjen farkut. Toinen puntti jäi vielä ehjäksi ja siitä saisi näppärästi esimerkiksi pienen kassin.


Monissa farkkujen yksityiskohdissa on metallia: vetoketjussa, napeissa, vahvistusniiteissä ja mahdollisissa koristeniiteissä ja -napeissa. Niinpä näissä flootissakin metallinen vetoketju näyttää huomattavasti paremmalta, jotenkin ilmeeseen enemmän sopivalta ja istuvalta. Ne vaan tuppaavat olemaan niin kamalan kalliita, 15 cm metalliketjut. Vaikka näissä töissä käytetäänkin paljon kierrätysmateriaalia, niin mielestäni kuitenkin esimerkiksi vetoketjujen tulee olla uusia, jotta kyseinen kapistus ei ainakaan heti hajoa. Vanhoista vetoketjuista voi sitten väkertää erilaisia koristeita jne., mutta varsinaisessa vetoketjukäytössä käytän vain uusia ketjuja. Niinpä olen aika usein haikaillut noiden kalliiden metalliketjujen perään.


Olin jokin aika sitten Tallinnassa käymässä ja siellä isossa Rocca al Mare -kauppakeskuksen Prismassa. Vertailin hintoja lankahyllyllä ja ihan sattumalta huomasin tarjolla myös sopivanvärisiä 15 cm metallivetoketjuja. Ja hinta oli alle puolet siitä, mitä ne täällä Suomessa maksavat! Prisma ei ehkä ihan ole se käsityöharrastajan ykkösostostelupaikka Virossa, mutta tällä kertaa sieltä tarttui mukaan iso kasa tuiki tarpeellisia vetoketjuja, joiden saumaaminen uusiin koteihin on parhaillaan menossa.